"Pienestä tytöstä asti olen ollut luovien asioiden äärellä;

Olen laulanut, maalannut ja piirtänyt. Joulupukki toi aina maalauspohjia, akryylimaaleja, taidekirjoja.

Olen ollut kädet kyynärpäitä myöten savessa keramiikkapajalla, sisustanut ja tehnyt koruja.

En ole koskaan kuvitellutkaan tekeväni muuta kuin missä saan voimakkaasti ilmaista itseäni.

 

Valokuvausurani sai alkunsa kesällä 2014, kun päätin vihdoin tehdä kauan eläneen haaveeni eteen jotain,ottaa sen ensi askeleen, tarttua luovuuden tuulenpuuskaan

ja antaa vain viedä sen minut mukanaan..

Tartuin kameraan nöyrin mielin ja ajattelin,että jos tämän kauniin esineen saan kesytettyä, pääsen ilmaisussa taas uudelle tasolle.

 

Pian löysin vanhan tyhjän tehdasrakennuksen, jonne avasin studioni ja suosio yllätti minutkin.

Ihmiset rakastuivat herkän lapsikuvan ja vanhan tehdasmiljöön puhuttelevaan vuorovaikutukseen ja maalauksellisiin kuviin, joissa isoista ruutuikkunoista siivilöityvä valo näyttäytyi jokaisena päivänä erilailla kauniina. Ja minä kunnioitin sitä sellaisena kuin se minulle halusi esiintyä.

 

 Täällä olen kuvannut nyt tuhansia lapsia ja aikuisia. Tehdas on herännyt näiden vuosien aikana muutenkin eloon ja toimii nykyään Liikekeskus Korina.

Vaikka motivaationi ei ole lapsikuvauksen saralla kadonnut mihinkään valtavasta työmäärästä huolimatta, minulle tuli tunne että kaipaan elämääni jotain vaihtelua. Annoin reilun vuoden ajatuksen hautua rauhassa ja maaliskuussa 2019 avasin yksityisen HELMI -valokuvauskouluni.

Kun ennen jopa pelkäsin kilpailua, ajatusmaailmani muuttui aika lyhyessä ajassa, kun ymmärsin että myös valokuvauskulttuuri Suomessa on muuttunut.

Valokuvaajien palveluita tarvitaan jatkuvasti enemmän, ihmiset haluavat hyviä kuvia. Sosiaalinen media ja kuvien jakaminen sekä hyvien kuvien näkeminen innostaa ihmisiä myös tulemaan kuvattavaksi, tai opiskelemaan valokuvausta. Visuaalinen viestintä on räjähtänyt kymmenessä vuodessa ja i love it! 

 

 Tiilisaliin tulee kuvaajiksi ihanat Anna J. ja Emma CK.

 

 

Olen myös äiti.

Synnytin Lumi Vaniljan Jouluaattona 2009 ja vain 11 kuukautta siitä kaksostyttäremme Lila Vadelman ja Luna Melodian.

  Tästä alkoi muutaman vuoden opettavainen elämänkoulu ja tiedän, että ilman sitä koulua, en olisi koskaan näin päättäväinen ja ahkera siinä mitä teen nyt.

Tyttäreni ovat ihana reipas kolmikko ja äitiys on edelleen ja tulee aina olemaan tärkein tehtäväni,

mutta olen myös onnellinen, kun saan työkseni intohimoisesti suhtautua ja keskittyä johonkin mikä antaa niin paljon;

 Valokuvaamiseen."